perjantai 27. tammikuuta 2012

Määrääkö perimä vartalosi ulkonäön?

Olen viime aikoina muistellut tätä aihetta, mutta valitettavasti en löytänyt konkrettista tekstiä omista arkistoista, mutta kirjoitetaan nyt sitten ulkomuistista.

Eli kuinka paljon perimä vaikuttaa siihen millainen kroppa/vartalo henkilölle muovautuu?
Mihin ei voi vaikuttaa:
Kropat voidaan jakaa kolmeen erilaiseen muotoon.
-Lyhyt ja leveä. Lantio on leveä suhteessa pituuteen ja lihakset ovat lyhyet ja pyöreät.
Lihakset ovat taipuvaiset massan keräämiseen, rakenteensa takia. Kehotyyppi soveltuu parhaiten voimaa vaativiin suorituksiin.
-Välimalli. Lantio ja hartiat ovat sopusuhtaiset, suhteutettuna pituuteen. Lihaksisto ei niin pyöreää ja lyhyttä. Sama myös seuraaviin kohtiin, eli ei niin taipuvainen massan keräämiseen ja voima suorituksiin.
-Kapea. Lantio ja hartiat ovat kapeat. Lihaksisto on pitkää ja jäntevää. Lihasmassan lisääminen vaikeampaa kuin yllämainituilla. Soveltuu nopeutta sekä kestävyyttä vaativiin suorituksiin.

Nämä ovat siis puhtaasti geneettisiä asioita joita ei voi muuttaa ja tarkoittavat luustoa ja lihaksistoa. Ei missään tapauksessa pehmytkudosta ja rasvaa. Kyllä, ylipaino ei ole periytyvää.
Noista on suht helppo katsoa mihin ryhmään itse kuuluu.

Mihin sitten voit vaikuttaa?
Lihaksistoon.
Treenata voi monella tavalla. Treenillä voit siis vaikuttaa siihen, että tuleeko lihaksistasi enemmän juuri lyhyet ja pyöreät vai hoikat ja pitkät. Kuitenkin nuo geneettiset tekijät määräävät pitkälti toimiiko treeni ja miten hyvin/nopeasti.
Pitkillä liikeradoilla  harjoiteltaessa lihas pakotetaan tekemään työtä myös venyneenä, jolloin lihaksisto koittaa muokkautua sen mukaan. Lyhyet pienialaiset pumppaukset taas tekevät päinvastaista.
Hoikka kehotyppi voi koittaa saada pyöreyttä lihaksiin, mutta leveä kehotyyppi saavuttaa tavoitteen paljon nopeammin/helpommin. Kehon ulkonäköön ja muotoon voi myös vaikuttaa tiettyjen alueiden lihasten treenaamisella, korostetusti toisiin nähden.

Hyvänä vertauksena kehotyppeille, vaikka painonnostajat ja voimistelijat. 









Rakenne ei tosiaan estä jonkintyylisen vartalon hankkimista, mutta hankaloittaa/hidastaa se voi.

Nyt voisi kirjoittaa nykyisistä ihanteista jne jne. Jokaisella ei ole mahdollisuutta täysin samanlaiseen kroppaan kuin lehdet tykkäävät esittää jne jne.. Ei tästä sen enempää kuitenkaan.

Toinen vaikuttava asia on sitten tietysti rasva. On selvää että luustoltaan hoikasta ihmisestä tulee leveän mallisen näköinen, jos ylipainoa kertyy tarpeeksi. Rasva myös kerääntyy ihmisillä vähän eri kehonosiin, joten sekin vaikuttaa.
Esim. lantion alueelle: entistäkin lanteikkaampi tai keskivartaloon: tasapaksumpi.
Rasvanpoltto vain jostain kohdin kroppaa tai sen määrääminen johonkin on vaikeaa, joten suosittelen keskittymään lihaksistoon kroppaa muokatessa. ;)
Ja kyllä kyllä, vähemmän rasvaa niin ne lihakset ja niiden muodot näkyvät selvemmin.

Lisäksi yllättävän paljon kehon ulkonäköön vaikuttaa myös ryhti. Huono ryhti saa hyväkuntoisenkin näyttämään huonokuntoisemmalta ja päin vastoin. Hyvällä ylävartalon ryhdillä saat muutettua itsesi, ihan hyvästä ---> urheilulliseksi.
Hyvään ryhtiin tarvitaan:
-Hyvä lihastasapaino
-Normaalia nivelten liikkuvuutta
-Lihasvoimaa
-Hyvää liike ja tasapainoaistia
-Psyykkistä rentoutta
-Oikea ihanne

Ensin pitäisi siis realistisesti todeta mitä itse on ja mitä voi olla.
Sen jälkeen vain tavoittelemaa mahdollisimman hyvää itseä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...