tiistai 8. toukokuuta 2012

Käynti isolla kirkolla

Kävin tänään aamulla/aamupäivällä pyörähtämässä "isol kirkol" eli toisin sanoen hesas, stadis tai ihan miksi sitä kukin haluaa kutsua. Klo 10.00 piti olla paikalla ja ohjelmassa oli hiukan hienomman puvun sovitusta ja vuokrauksen sopimista. Homma meni hyvin ja suht rivakasti, enkä ihan hirveästi sitten loppukesästä edes köyhdy, kun puvun käyn vuokraan hakemassa.
Vähän pitää vielä kaupoilla pyöriä, jos löytäisin paremman malliset housut, kuin mitä vuokraamolla oli tarjota. Entiset puvunhousut on jonnekkin vanhempien taloudesta kadonnut, joten uusille olisi senkin puolesta käyttöä.
Parkki mittarissa oli vielä tunti ja vartti aikaa jäljellä joten käytin ajan kävelyyn ja sopivan lounaspaikan katseluun. Useimmat ravintolat avasivat oviaan vasta yhdeltätoista, joten puolituntia kävelin kisahallin ympäristössä ja nautin kelistä sekä vakoilin muita käveliöitä.
Amerikkalais tyylinen Chicos valikoitui tällä kertaa ruokapaikaksi. Ajattelin ensi ottaa salaatin, mutta koska lounas aikaan käytössä oli suht ok salaattipöytä, päädyinkin sitten päivän hampurilaiseen ja salaatin kasaamiseen pöydästä. Hintaa tälle tuli 10senttiä enemmän kuin pelkälle salaatille olisi tullut. Lisäksi kaloreitakin tuli enemmän, joka on aina plussaa. ;)
Loppuun vielä cappuccino ja i`m out of here..
Kävellen takaisin autolle ja auton kello näytti lähtiessä 11.43, kun parkki aika loppui 11.45 joten melkoisen hyvin osui vaikka en kelloa edes hirveästi kyttäillyt.
Kaikenlaista kuvattaakin olisi ollut, mutta eihän tälläinen lahopää sitä puhelinta muista  kaivaa ennen kuin kohde on jo reilusti takanapäin. Vähän pitäisi koittaa kyllä skarpata sillä saralla.

Tällä hetkellä ollaan iltavuorossa ja vielä tarkemmin tauolla.
Duunien jälkeen teen salilla hiukan käsiä. Huomenna olisi tarkoitus tehdä vatsoja ja muistutella jaloille miltä se painoilla tehtävä treeni tuntuu, ettei ensi viikolla sitten taas tule ihan yllätyksenä, kun ihan kokonaisen salitreenin jaloille pitkästä aikaa omistan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...