maanantai 18. kesäkuuta 2012

Juhannusviikko poikkeaa kaavasta

Jos mennyt viikko ei ollut ihan normaalin arjen mukainen niin juhannusviikko on sitä vielä vähemmän.
Viime viikollahan työvuorot olivat sen verran poikkeukselliset, että pääsin käymään kaikissa joukkueen harjoituksissa, mutta salitreenit jäivät kahteen hassuun. En ole siis vieläkään saanut tuota saliharjoittelua ihan sille tasolle mitä se pitäisi näin kesälläkin olla. Jotenkin ei tee yhtään mieli edes jäädä lämpimään saliin treenailemaan töiden jälkeen.
Joukkueen treenit olivat ma, ti, to ja pe jonka lisäksi lauantaina tuli pelattua täydet 90min pelissä. Lämpimät kelit ovat varmistaneet sen että hiki on tullut ihan kiitettävästi pintaan. Kaikki treenimatkat on poljettu fillarilla joten kilometrejä sillä on tullut n. 50 viime viikolla. Pyöräilijälle tuo ei hirveästi olisi, mutta ihan mukava määrä polkemista itselle kun koko kuukauden kilometrejä katsoo. Vielä kun pari ihan pyörälenkkiä saisi sinne joukkooon niin saisi muutaman kympin lisää.
Vasen pohje ei ole vieläkään täysin kunnossa. Mustelma on ohentunut sekä valunut ja aiheuttaa vieläkin hiukan kipua. Ei kuitenkaan enää niin paljoa ja oikeastaan ainoastaan silloin kun tekee ensimmäisen kerran vähän raskaampia juttuja, kuten juoksee kovaa tai hyppii paljon. Siihenkin se hetken särkemisen jälkeen tottuu, joten ei hirveästi  oikeasta häiritse tekemistä. Tietysti aina treenien jälkeen se on hiukan kipeä ja käveleminenkin siihen vähän sattuu, mutta suht nopeasti se kuitenkin onneksi vetreytyy kunnes se taas uudelleen ärsytetään kipeäksi. :)

Tämä viikko on siis melkoisen poikkeuksellinen.
Juhannus tulee, mutta mitään ihmeellistä juhannus juhlimista ei ole ohjelmassa. Meidän sarjaohjelmakin on rakennettu niin hienosti että ottelut on laitettu tämän viikon keskiviikolle ja seuraava sitten jo ensi maanantaille.
Ihan hirveän pitkää tai railakasta juhannuksen viettoa tuohon ei siis rakennella, ei tosin haittaa koska ei ollut edes alustavissa suunnitelmissa moista. Jos säät pysyvät jotenkin siedettävinä niin juhannus vietetään teltassa nukkuen ja luonnossa vaeltaen. Tarkoitus olisi lähteä perjantai aamuna himasta matkaan ja päästä jo aamupäivästä/päivästä vaeltamaan. Sitten pe-la yö teltassa ja loppu vaellus sitten lauantaina, jonka jälkeen illalla autolla taas himan. Reitti on katsottuna ja melkein kaikki varusteetkin etsittynä. Vaellettavaa tulee n 10-15km molemmille päiville, joten suht vähän. Kaikki kamat telttaa ja ruuantekoa myöten ovat kokoajan mukana, joten ehkä ihan hyvä että aloitellaan suht kevyellä lenkillä. Vaellus hommia tulee toivottavasti paljon vielä lisää ja juhannuksen keikka on ensimäinen missä ihan majoitutaan telttaan jne. Päivän reissuja on tullut siis pari hassua heiteltyä ja intissäkin oltua, mutta ne onkin vähän eri juttuja silti.
Kumpikaan ei ole hirveästi minkään löhöilylomien ystävä joten tälläiset vaellukset on molemmille mieleisiä. Toinen vaihtoehto olisi ns. kaupunkiloma, mutta sellaista ei ihan suomessa ja tällä aikataululla pysty järjestää. ;)

Tää viikko tulee siis menemään jotenkin näin.
Ma: 5km pk+/vk- juoksu + 5km fillarilla
Ti: Joukkueen treenit
Ke: Peli
To: Joukkueen treenit
Pe: Vaellus reilu 10km
La: Vaellus reilu 10km
Su: Lepo/treenit
Ma: Peli

Tänään ohjelmassa on iltavuoro töissä, jonka jälkeen vetäisen vielä Minimukset jalkaan ja lähden hakemaan polkupyörää junasemalta. Juosten sinne ja sitten `mummokonkelilla` polkien takaisin kotiin. Ihan hyvä palautteleva treeni tällepäivälle. Huomenna kun treeneissä mennään jo suht terävästi ja keskiviikkon pitäisi taas se 90min jaksaa puristaa täysillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...