maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viime viikko

Viime viikko oli hiukan erillainen koska joukkueen treenejä viikkoon osui vain yksi, mutta otteluita olikin sitten kaksi. Sali kertoja neljä, joista yksi oli hiukan normaalia laajempi ja yksi tosi pikainen. Siinä oikeastaan onkin viikon harjoitukset.
Viikko alkoi maanantain salitreenillä joka oli keskivartalotreeni. Viime viikolla tuskailin sitä että keskivartalotreenit unohtuu, joten nyt hoidin sen heti maanantaina alta pois. Tiistaina jatkoin samalla linjalla ja tein tynkä treenin joka sekin oli keskikroppaan. Tulee kyllä aina mukavat tuntemukset vatsaan kun tekee kahtena päivänä peräkkäin treenin etenkin jos se ensimäinen näistä on kunnon treeni.
Tiistaita jatkettiin joukkueen treeneillä johon poljettiin pyörällä, niin kuin oikeastaan kaikkiin joukkueen tapahtumiin nyt kesällä tulee poljettua.
Keskiviikkona olikin sitten viikon ensimäinen peli, joka ei mennyt kovin hyvin ja kaupan päälle vielä pohkeeseen kevyt puujalka, joten seuraava aamu meni kinkatessa, mutta mitä pidemälle päivä eteni niin jalka kesti jo kävelyä ilman kipua. Illalla tulikin sitten tehtyä reilu 3km kävelylenkki  ihan vaina jalan vetreyttämiseksi.
Torstaina kävelyn lisäksi tuli tehtyä käsiä ja yläkroppaa salilla.
Perjantaina oli sitten hiukan reilumman salitreenin vuoro kun tein niin käsiä kuin keskikroppaa samassa treenissä. Keskikroppaa tuli tehtyä siis viime viikolla kolme kertaa, joista yksi eli tiistai oli tosin melko nopea setti.
Lauantaina oli sitten viikon toinen peli, joka meni jo paljon paremmin kuin keskiviikon ja mitään puujalkaakaan en saanut sieltä itselleni kerättyä. Leuat olivat tosin illalla kipeät eli sinne osastolle oli jonkinlainen tälli tullut, ei vaan mitään hajua mikä ja missä vaiheessa peliä.
Sunnuntai meni sitten lomailessa mökillä eli silloin ei tehty muuta kuin kaksi järveen pulahtamista, joten ihan levätessä meni se päivä.
Kokonaisuutena siis näin:

Ma: Sali keskivartalo
vatsat, alavatsat, kierrot, soutu, kurotukset, pilates, polkupyörä, saksaus, norjalainen, kontrollit, hoover
Ti: Sali keskivartalo
vatsat, alavatsat, saksaus, kierrot, pilates, polkupyörä
Joukkueen treenit
Ke: Peli
75min peliaikaa
To: Sali ylävartalo
hauis 2x 9.5, rintalihakset 2x 9.5, ojentajat 2x 8.0, olkapäät 2x 5.0, ylätalja 10+10
Pe: Sali keski ja ylävartalo
vatsat, alavatsat, saksaus, kierrot, soutu, hoover, käsipainonousut, vinopenkki,
hauis 1x20 9.5 1x40 5.0, rintalihakset x2 9.5, ojentajat x2 8.0, olkapäät 1x15 9.5 1x15 5.0, ylätalja x2 10+10, selkäpenkki 1x30
La: Peli
75min peliaikaa
Su: Lepo

Viikko oli kaiken kaikkiaan ihan onnistunut vaikkakin melko erilainen jo senkin takia että pelejä oli enemmän kuin itse lajiharjoittelua. Eipä tuollainen seikka hirveästi keskellä kautta haittaa, koska ei se `pallotuntuma` mihinkään viikossa katoa. Keskiviikon pelissä tosin siltä tuntui, mutta jo lauantaina oli ihan eri meininki vaikka yhtään kosketusta ei palloon siinä välissä ollut tullut.
Myöskin sunnuntain lepo päivä tuli tarpeeseen ja varsinkin kun sen pääsi viettämään mökin rauhassa.
Tämä viikko aloitettiin yläkropan salitreenillä ja nyt illalla tuli juostua vähän vauhdikkaampi lenkki, mutta niistä sitten paremmalla ajalla lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...