keskiviikko 11. joulukuuta 2013

WinterWar 2014. Death by burbee run

Joo tiedetään, aika pahasti olen jo myöhässä, sillä sunnuntaina olisi pitänyt jo olla tulos tehtynä jos kisoihin olisi tarkoitus hakea. Onneksi ei ole, koska eihän itsellä noissa karsinnoissa olisi mitään jakoa. Jo julkistettu toinen osio sen hyvin todistaa sillä omat voimatasot eivät siinä riittäisi millään edes kelvolliseen tulokseen.

Tämä ensimäinen death by burbee run oli kuitenkin laji jonka pystyin itsekin suorittamaan ja saada vähän vertailu pohjaa kisaan hakijoiden tasoon nähden.
Jotta kasassa olisi oikeaoppinen Suomalaisen urheilijan suoritus pitää tähän jälkipuintiin sisällyttää joukko erinäisiä selityksiä. Tässä niistä ensimäinen: Tila ei ollut optimaalinen koska suoritin tuon suht ahtaassa käytävä tyylisessä tilassa jonka lattialla askeleet suti kuin super liukkaalla parketilla.

Joitakin videoita ja puheita olen jo nähnyt/kuullut joten olin jo vähän saanut taktiikkaa mieleeni tuon suorittamiseksi. Taisin sitten lopulta kävellä kaikki välit ainakin 5minuutista ja  kutosessa taisin hölkätä 2ekaa ja kävellä loput. 7 ja 8:ssa taisin ottaa yhden tai kaksi kävely väliä ja muut juoksin. Siitä eteenpäin sitten pelkkää juoksua.

No mikäs tulos sieltä sitten lopuksi tuli? 12minuuttia täyteen ja 11 toistoa päälle. 2toiston päähän jäin siis 13minuutin merkkipaalusta ja väitänkin Suomalaisena urheilijana että paremmissa olosuhteissa uusittuna voisin tuonne seuraavalla minuutille päästä ja ottaa sieltä vähän toistoja talteen. En ole kuitenkaan mitenkään pettynyt koska mihinkään Winterwar:iin en tosiaan ole hakemassa. Kaiken lisäksi olen vielä peruskestävyys kaudella joten tullaisesta sykkeen nostosta on aikaa aika reilusti (Suomi urheilija).

Toistoja tuolla ajalla tuli siis 89 jolla miesten listalla oltaisiin jaetulla 58 sijalla. Yksi toisto enemmän ja tulos olisikin jo jaettu 40. Siitä eteenpäin tulokset sitten pomppaakin koska tuo 13 minuutin raja tulee 91 toistossa vastaan. Voi siis todeta että tuossa pisteessä se seuraavalle minuutille pääsy on aika ratkaisevaa koska sijoitus pomppaa heti alle 40:een.

No missäs olisi kehitettävää. No eipä jäänyt epäselväksi sillä niin pahasti loppui forkku rintalihaksista. Ei meinannut mies vaan enää nousta sieltä burbeista ylös. Arvelinkin että powerit loppuu enemmin yläkropasta kuin jaloista. Ajattelin että koitan repiä jaloista tehoja nopeisiin juoksuihin, mutta ei sitä ihan hirveästi saanut jaloista revittyä apuja, sillä 10m matka loppuu kesken. Enemmän juoksua, vähemmän voimaa niin minä kiittelisin.

89toistoa on kuitenkin tulos jonka kehtaan julkaista ja sanoa omakseni joten lisäystä sivupalkissa olevaan tulos tauluun on taas saatu.. Tsemppiä kaikille karsintoihin osallistuville.. !

2 kommenttia:

  1. Tämä ois muuten ollut paljon rankempi laji jos burpeet olisi pitänyt tehdä jollain tietyllä tavalla, esimerkiksi hypyllä niin että kädet osuus johonkin tankoon tms. Periaatteessa lattiasta sai nousta miten tahansa ylös mutta kyllähän aikaa kuluisi aika paljon jos ei pomppaisi punnerruksella pystyyn.

    Kova tulos! Oletko samaa mieltä että esim. cooperin testi antaisi suht samanlaisen tuloslistan kuin tämä laji? Sulla kulkee cooperissa varmaan joku 3200-3300?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä melko paljon sai punnertaa jos terävästi maasta ylös halusi.

      Ei ehkä ihan noin karkeasti voi laskea, sillä itselläkin loppui lähinnä voima yläkropasta ja burbeet menivät hankaliksi, vaikka jalat olisivat jaksaneet suhteessa paremmin. Kyllähän tuossa on anaerobisista kestävyyksistä kyse, mutta kyllä yläkropasta kestovoimaakin pitää löytyä.

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...